Parisuhde - elämää isompi suhde




Filosofi Frank Martela sanoo, että ihminen on suhdelo – ei yksilö. Aikamme, joka korostaa yksilöä saattaakin olla ristiriidassa sen kanssa, että yksin ei ole hyvä olla. Ihminen on laumaeläin. Laumassa eläminen on parantanut mahdollisuutta saada ravintoa, suojaa ja jäädä henkiin. Tietysti voimme ajatella, että kivikaudesta on sen verran aikaa, ettei sillä ole merkitystä, mutta evoluutio on hidas, joka tapauksessa hitaampi kuin elämänmeno maapallolla nykyään on.

Ihmisellä on tarve olla tärkeä jollekin, tarve olla rakas ja rakastaa. Pienen vastasyntyneen ensimmäinen kysymys on: ”olenko minä tärkeä, pidätkö minusta huolta?” Kysymyksen vauva tekee katsellaan ja siihen katseeseen pitää saada vastaus, että ” kyllä, sinä olet maailman rakastettavin ja suloisin vauva”.

Tämä ensimmäinen dialogi, jonka käymme meitä hoivaavien vanhempiemme kanssa, on merkittävä kaikkien muiden ihmissuhteiden kannalta siitä alkaen. Varhaisessa vuorovaikutuksessa alamme rakentaa kykyä turvalliseen elämiseen toisen ihmisen kanssa. Ihmisellä on tarve olla rakastettu ja tärkeä, elää yhdessä tärkeä toisen ihmisen kanssa mutta osaaminen usein puuttuu.

Lisäkierrettä tulee tietysti, kun vanhempien oma kulttuurinen tausta on kovin erilainen. Rakkauden huumassa ihminen tekee kummallisia tekoja ja saattaa epähuomiossa alkaa uskoa vaikkapa, että kaupunkilaisnuorukaisesta leivotaan rakkauden voimalla eränkävijä ja luonto-osaaja. Vaikka rakkauden kieli on kansainvälinen, ei se välttämättä riitä, kun ensimmäisessä kriisissä pitäisi kuvailla omia tuntemuksiaan, mutta yhteistä arkikieltä ei ole. On eri asia puhua omista peloista ja syvistä tunteista kielellä, jolla niitä on oppinut käsittelemään kuin kielellä, josta hallitsee neljätuhatta sanaa. Ihmisellä on tarve kokea osaamista, uudessa ympäristössä voi kuitenkin komeus olla osaamattomuus.

LAPE muutosohjelmassa pohdimme parisuhdetta – sen alkua ja loppua, vanhemmuutta ja monia tapoja ja malleja olla perhe. Jokaisen rakkaussuhteesta ja jälkikasvusta haaveilevan tulisi saada apua pyrkimyksiinsä. enkä nyt tarkoita seuranhakupalveluja vaan sitä, miten toista ihmistä lähestytään, miten olla liki ja suhteessa niin, että suhteen osapuolilla on hyvä olla. Parit voivat saada apua huoliinsa ja murheisiinsa – ihan pieniinkin – neuvolasta ja jatkossa perhekeskuksesta, mutta silloin on saattanut käydä niin, että elämää hankaloittavia toimintapajoja on jo päässyt vakiintumaan.

Joten siirrymme siis vielä varhaisempaan vaiheeseen. Jotta ihmissuhteet, parisuhteet ja monisuhteet voisivat toimia niin hyvin, kuin vaan mahdollista, pitää ihmisille antaa työkaluja niissä onnistumisen. Parisuhteen tuki alkaakin siis jo silloin, kun tuleva parisuhdehenkilöä odotetaan. Ensimmäistä lastaan odottavalle raskaana olevalle ja toiselle tai toisille vanhemmille kerrotaan, miten tärkeää on tuohon ensimmäiseen kysymykseen ”olenko tärkeä, pidätkö minusta huolta?” vastaaminen. Neuvoloissa kiinnitetään paljon huomiota varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen ja erinomaista, että näin on.

Lisää huomiota pitääkin jatkossa kiinnittää siihen, että varhaisen vuorovaikutuksen ja ensimmäisen kiintymyssuhteen merkitystä lopulle elämää avataan ja, että vanhempaa autetaan oman kiintymyssuhteen tunnistamisessa. Miksi? Siksi, että turvattomasti tai välttelevästi kiinnittynyt vanhempi elää omaa kiintymyssuhdetyyliään todeksi omassa parisuhteessaan.

Ensimmäisen lapsen syntyessä vanhemmat joutuvat tekemään tilaa kolmannelle. Riippuen aikuisten suhteen kestosta tai vaiheesta, voivat tilan tekemisen haasteet olla kovin monenlaiset. Hyljätyksi tulemisen pelko vaanii nurkan takana, kun vauvan hoivaaja keskittyy ”vaan vauvaan”, Jos asiaa ei osata sanoittaa, jää toinen vanhempi ulkokehälle. Ei ole siis mikään ihme, että pienten lasten vanhemmat ajavat parisuhdepurtensa karille juuri niinä ensimmäisinä väsyneinä vuosina. Tämän me tiedämme, mutta tiedämmekö, miten tilanne voidaan korjata?

Perhekeskuksessa pitää aktiivisesti kysyä jo raskauden alkuvaiheessa parisuhteen vointia, miten teillä menee? Me kysyjät, kun tiedämme, että monenlaista mutkaa voi tulla matkaan. Kysyjän pitää tehdä tiedustelunsa niin, että vastaaja uskaltaa ja voi vastata. Ja kun pienikin merkki lisäohjauksen tarpeesta on tunnistettu, on lisäavun löydyttävä viipymättä ja samasta talosta (tai ainakin verkostosta). Rakkaussuhteessa pitää voida olla myös heikko ja kokea, että vaikeina hetkinä kannattelua tehdään vuoronperään.

Perhekeskuksissa osaaminen tulee vahvistumaan, kun työntekijät ovat tietoisia toisistaan ja toistensa osaamisesta. Yhden osaaminen kulttuurisissa kysymyksissä täydennettynä toisen osaamisella ryhmän vetämisessä tai verkkopalveluguruna auttaa kaikkia viemään perheiden asiaa eteenpäin. Jotta tulevat ihmissuhteet olisivat onnellisempia, pitää perhekeskuksessa tehdä tiiviimpää yhteistyötä, sillä auttava ammattilainenkin on laumaeläin ja hyötyy siitä, että koko lauma puhaltaa samaan rakkauden loimuun.


Katriina Bildjuschkin
Asiantuntija
Lapset, nuoret ja perheet - yksikkö
Hyvinvointiosasto
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä muuttuu, mikä juurtuu? Tutkitun tiedon asema käytännön työssä

Osallisuuden monet ulottuvuudet